Tanssistudion elokuu täyttyy workshop-vierailuilla

Vauhdikkaan kurssikimaran starttaa Iina Suomalainen Tampereelta. Iina opettaa meillä showjazzia ja lyrical jazzia.

Iina on tanssinut balettia sekä jazzin, modernin ja showtanssin tyylilajeja koko ikänsä. Tanssikoulutuksensa hän on saanut Balettikoulu Hannele Suomalaisella sekä Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksella. Iina on suorittanut baletin erikoiskoulutuksen lisäksi tanssiohjaajan koulutuksen sekä useita baletinopettajille tarkoitettuja erikoiskursseja. Tanssiopintojaan hän on syventänyt kotimaan lisäksi mm. New Yorkissa, Lontoossa ja Pariisissa alansa huippujen johdolla. Iina työskentelee tanssijana eri produktioissa, viimeisimpänä Helsinki Dance Theatren Our Reality Moves syksyllä 2019.

Iinalla on takanaan myös menestyksekäs kilpailutausta niin tanssijana kuin koreografina baletista sekä performing arts -lajeista SM ja MM-tasolla. Hän on opettanut balettia ja showtanssia vuodesta 2011 lähtien, ja suorittaa opettajaopintojaan parhaillaan Helsingin yliopistossa. Tällä hetkellä hän opettaa tanssia Balettikoulu Hannele Suomalaisella sekä StepUp Schoolissa. Opetuksessaan hän painottaa puhtaan tekniikan lisäksi jokaisen oppilaan henkilökohtaisen ilmaisun löytämistä sekä liikkeiden sulavuutta ja keveyttä. Iina on kannustava, ja hänen tanssitunneillaan on rento tunnelma ja energinen meininki.

Kurssien aikataulu 1-2.8 

12.00 – 13.30 Showjazz keskitaso

13.45 – 15.15 Lyrical jatko

15.30 – 17.00 Showjazz jatko/edistyneet (sopii myös ammattilaisille ja ammattikoulutuksessa oleville)

Kurssikuvaukset:

Showjazzissa yhdistyvät jazztanssin tekniikka ja opettajan oma, persoonallinen liikekieli. Tunneilla tanssitaan monipuolisesti eri tyylisiin musiikkeihin, ja näyttävät hypyt sekä piruetit ovat tärkeä osa tuntia. Tuntiin sisältyvät tekniikkaharjoitukset, lattian poikki liikehdintää sekä koreografian opettelua.
Lyrical jazzissa on vaikutteita baletista, jazzista sekä showtanssista. Tunnit kehittävät erityisesti tanssijan ilmaisua koreografioiden ja musiikin vahvan tunnelatauksen myötä. Tunnilla keskitytään lattian poikki liikkuviin harjoituksiin sekä opetellaan koreografiaa.

Kurssien hinta 50€/workshop

9.8.2020 sunnuntai pääset tutustumaan FasciaMethodiin ja Pilatekseen

Tanssistudion lajivalikoimaan tulee tänä syksynä uusi kehonhuoltolaji, FasciaMethod. Sunnuntaina 9.8 tanssinopettaja ja fysioterapeutti Mari Knuutila pitää avoimen FasciaMethod – tutustumistunnin klo 14 – 15 sekä avoimen pilatestunnin klo 15-16. Tutustumistunnit ovat maksuttomia, ja mukaan mahtuu 15 ensimmäistä innokasta osallistujaa.

Marin viikkotunnit ovat syksyllä maanantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin. Mari opettaa pilateksen avoimen tason ryhmää maanantaisin, FasciaMethodia ja pilatesta lauantaisin sekä tanssijoiden pilatesta sunnuntaisin.

15-16.8 on vuorossa Eevi Kinnusen nykytanssin lattiatekniikkaa jatkotason tanssijoille

Eevi opiskelee tanssitaiteen kandidaatin tutkintoa Lontoossa The London Contemporary Dance School -koulussa ja on valmistunut ammattitanssijaksi Outokummusta Ammattikoulu Riveriasta. Pohjan ammattiopinnoilleen Eevi on rakentanut Savonlinnan taidekoulu Hyrrässä ja musiikkiopistossa sekä Kuopiossa taidelukio Lumitin tanssilinjalla ja Kuopion Tanssistudiolla. Opintojeni ohella Eevi kehittää itseääni jatkuvasti. Hän tekee taiteellisia projekteja koreografisten ja poikkitaiteellisten yhteistöiden sekä tanssijantöiden muodossa ja opettaa tanssia nuorisoryhmille The Placen CAT -koulutusohjelmassa. Tällähetkellä Eevi on kiinnostunut työskentelemään tanssijana ja kehittämään lattiatekniikkaansa, opettajana rikastuttamaan oppilaan reaktiokykyä ja liikekielellistä palettia.

Kurssin aikataulu:

15.8. 16.45 – 18.15

16.8 14.45 – 16.15

Eevin lattiatekniikkatunnille voi osallistua kertamaksulla 20€/h.

29 – 30.8.2020 tanssitaan Commercial Dancea Elina Kuivalaisen kanssa

Elina Kuivalainen on 22-vuotias entinen Kuopion Tanssistudion oppilas. Hän opiskelee tällä hetkellä Institute of the Arts Barcelona -nimisessä yliopistossa tanssin kanditutkintoa. Opinnoissaan Elina erikoistuu Commercial Dance -alalle ja hänen vahvin osaaminen kumpuaakin monipuolisesti eri katutanssilajeista. Tanssijana Elina on karttanut kokemusta niin festivaalilavoilta, tanssivideoista kuin tanssilyhytelokuvista. Koreografina hän on kiertänyt teoksillaan useissa katselmuksissa kuten Polkuja, Kajaani Uudet tanssit, Show of the Year ja Moves. Näyttelyn opintoja hän on päässyt hyödyntämään mainosvideoissa. Hän on toiminut tanssinopettajana useamman vuoden ennen ammattiopintojen aloittamista ja opettaa nyt myös opintojen ohessa. Iloisen ja energisen Elinan tunneilla hiki varmasti virtaa, oppilaat pääsevät kokeilemaan uutta ja ennen kaikkea pitämään hauskaa!

Kurssin aikataulu:
La klo 15-16.30 Avoin taso
La klo 16.45 – 18.15 Jatko
Su klo 13.00 – 14.30 Avoin taso
Su klo 14.45 – 16.15 Jatko
Kurssin hinta 50€/workshop 
Tällä workshopilla tutustutaan kaupallisen alan tanssityyliin Commercial Danceen, jossa vaikutteet eri katutanssilajeista yhdistyvät vahvaan ilmaisuun. Tunneilla harjoitellaan ilmaisua erilaisten harjoitteiden avulla sekä käytetään aikaa koreografian opetteluun ja sen tanssimiseen. Pääset musiikkivideoilla ja konserttilavoilla nähtävän liikekielen makuun ja pitämään hauskaa! Avoin taso sopii kaikille aloittelijasta edistyneisiin, kun taas jatko tasolla koreografiaan ja harjoitteisiin lisätään haastetta. Tuntien sisällöt ovat erilaiset, joten olet halutessasi tervetullut osallistumaan molemmille tasoille.
Kaikille kursseille tulee ennakkoilmoittautua. Ilmoittautuminen workshopeille on käynnissä täällä: