Opi, oivalla, tanssi!

Online-tunnit

Hyvinvointia kotiinkuljetuksena. Anna itsellesi hetki ja voi paremmin.

Yksilönä, mutta yhdessä.

Tanssiminen on elämänmittainen matka ihmiseen itseensä. Tanssin avulla ihminen oppii hahmottamaan rajoja ja haastamaan itsensä vähitellen niiden yli. Tanssi riemastuttaa ja antaa elämyksiä, mutta myös kasvattaa kärsivällisyyttä. Tanssiminen opettaa ja oivalluttaa.

Tanssilajit

Tanssitunnit Kuopiossa lapsille

Kuopion Tanssistudiolla voivat lapset tanssia jo 3-vuotiaasta alkaen. Pienimmät lapset tanssivat lastentanssitunneilla ja 6-vuotiaasta eteenpäin lajivalikoima laajenee balettiin, nykytanssiin ja tanssistarttiin. Lasten tunneissa on tärkeintä tanssin ja liikkumisen ilo, luovuus ja itseilmaisu.

Tanssitunnit Kuopiossa nuorille

Kuopion Tanssistudiolla on tanssitunteja nuorille 11:sta ikävuodesta eteenpäin. Laji- ja tasovalikoima on monipuolinen, joten tunteja löytyy niin uusille aloittajille kuin jo pidempään harrastaneille. Tavoitteelliset harrastajat voivat hakea ek-luokille, joita Tanssistudiolta löytyy kolme eri ryhmää.

Tanssi kuuluu kaikille

Tanssi rentouttaa ja virkistää niin koululaista kuin arjessa ahertavaa aikuista. Tanssistudiolla voi harrastaa vapaasti virkistysmielessä, mutta meillä on myös mahdollista opiskella tavoitteellisemmin. Jokaiselle oppilaalle löytyy sopiva laji ja oikea ryhmä, kun vaan kysyy neuvoa ja tulee kokeilemaan.

Tanssitunnit Kuopiossa aikuisille

Tanssi on parasta elinikäistä oppimista ja siksi tanssiharrastuksen voi aloittaa myös aikuisena. Nuorena aloitettuun tanssiharrastukseen voi palata aikuisiällä ja virkistää kehoa ja mieltä tutuilla ja uusilla jutuilla. Tanssistudiolta löydät niin alkeistunteja kuin edistyneiden harrastajien ryhmiä aikuisille.

Kaikki alkaa ryhmästä

Tanssin harrastaminen on yhdessä tekemistä ja oppimista ryhmän avulla. Jokainen yksilö on tanssitunnilla tärkeä, mutta ryhmä on tekijöidensä summa. Ryhmä kannustaa, tukee ja tsemppaa yhdessä ja onnistumisen ilo on moninkertainen.

Ajankohtaista

Ajankohtaista-sivulta löydät tuoreimmat tiedotteet tanssikoulun toiminnasta.